perjantai 1. helmikuuta 2008

Uusi blogi, uudet kujeet!

Moikka kaikki uudet ja vanhat lukijat! 


Kuten niin moni muukin, olen jo pitkään ollut tyytymätön vuodatuksen toimintaan, joten hetkisen ajatusta kypsyteltyäni ajattelin "muuttaa" tänne bloggerin puolelle. Yhtenä, eikä suinkaan vähäisimpänä, syynä oli myös se, että mielestäni bloggerissa olevat blogit ovat lähes järjestään tyylikkäämpiä kuin vuodatuksessa olevat. Uuden alustan käytt vaatii toki harjoittelua, mutta eiköhän tänne nopeasti kotiuduta. Vanha bloginihan löytyy täältä, enkä sitä aio sieltä ainakaan heti myöskään poistaa.

Sitten itse asiaan, eli käsitöihin. Mitään uutta esiteltävää ei vielä ole, mutta toivon mukaan jo viikonloppuna olisi. Tikrun vihervaarasta on yksi hiha ja vartalo-osa kainaloihin asti valmiina, toinen hiha piti purkaa, koska olin jotenkin onnistunut neulomaan sen paljon tiukempaan kuin toisen. Mutta paksuilla puikoilla ja langalla tulee valmista niin nopeasti, että toivonmukaan minulla on pian vamis, ihana huppari. 

Lankahamstereihin en osallistu tänä(kään) vuonna, ilmoittautumisaika meni nenä edestä umpee omaa huollimattomuuttani, mutta aion olla hengessä mukana, ja olla ostamatta uutta lankaa helmikuussa. Tuon suurinpiirtein 25 kilon varaston luulisi juuri ja juuri riittävän..:)

Koska kuvattomat päivitykset ovat tylsiä, tässä eilisen ulkoiluretken kuvallisia 
tuloksia, olkaa hyvä!

 
Milla ja suuren oksan ihmeellisyys.



Mihin tuo ikävä ihminen mun kepin heitti???


Bokserit osaavat halutessaan myös näyttää kieltä!

Kuten kuvista näkyy, Turkuun on vihdoin ja viimein saapunut talvi! Lumen tuleminen nosti mielialaa heti useamman pykälän, olen ollut pari päivää mielipuolisesti hymyilevä idiootti, kun kaikki tuntuu kiljoona kertaa hauskemmalta, kun ulkona on valkoista..

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Helou! Vai muutit sinä. Minäkin olen hieman ärsyyntynyt vuodatuksen tökkimiseen, mutta en ole vielä totaalisen kypsä. Laitan tämän uuden osoitteesi nyt sitten itselleni talteen. Palaillaan!!!

Anonyymi kirjoitti...

Kivan tuntuinen tämä uusi blogisi. On tuo vuodatus koneellani ainakin hidas. Ja ihana valkoinen talvi tuli vihdoinkin oikein kovalla voimalla !

Andra kirjoitti...

Bloggeria on ihan kiva käyttää, tervetuloa joukkoon!

Palaga kirjoitti...

Kivan näköinen tämä uusi blogisi. Ihana tuo koira!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana koissu. <3

SNY :)

santra kirjoitti...

No, nyt selkis miks sun blogi on uusien joukossa. ;) Minäkin viime keväänä ihmettelin miks vuodatuksen joidenkin blogien kuvat ei näy mun koneella mozilla fireboksin kautta. Internet explorerin kautta ne näkyi, mutta sitä kautta en voinut kommentoida...?? Outoo...piänet harmaat aivosolut joutu koville sitä miettiessä.