keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Moikka taas!

Tuossa kun tänään kuvasin noita viimeaikoina valmistuneita neulomuksia, en voinut olla ihmettelemättä, onko minulle kehittymässä jonkunlainen jalkinefetissi?? Kaikki valmistuneet ovat sukkia tai tossuja. Mutta toisaalta, ne ovat helppoja ja nopeita, ideaalia joululahjamaterialia siis..:) Saatte siis ihastella kalpeita sääriäni useamman kuvan verran!

Mutta tärkeimmät asiat ensin! Kuten jo eilen mainitsin, salainen neuleystäväni paljasti eilen itsensä! Katsokaa mitä kaikkea ihanaa sain!



Kaksi kerää vaaleanpunaista ja kerän ruskeaa Maijaa, ja kaksi kerää Hjerten sukkalankaa. Mikä parasta, minulla on jo ennestään tuota samaa punasävyista Hjerteä, ja jopa samaa värierää! Nyt saan vaikka miten pitkät sukat, ihanaa!!! Lisäksi paketista löytyi teetä (lähes kaikki juotu jo) sekä kirje, ja kuvasta unohtuneet kauniit sormikkaat, joista löytyy kuva Sanna blogista.
Niin, siis ystäväni henkilöllisyydeksi paljastui Sanna! Mikä loistavinta, olemme Sannan kanssa hyviä ystäviä ihan oikeassakin elämässä,
enkä ole saanut pienintäkään vihjettä koko syksyn aikana että juuri Sanna olisi ilahduttanut minua
ihanilla paketeilla! Hänellä on kuulemma ollut hauskaa.. Kiitos vielä kerran miljoonasti ihanista yllätyksistä
Sanna, ja toivottavasti nähdään taas pian!

Sitten niihin valmistuneisiin. Aloitetaan aikajärjestyksessä..Ensimmäiset...



Toiset..


Ja kolmannet...


Malli: En pointe-tossut Ullasta, suunnittelijana Ilu
Kenelle: Pinkit ovat ihan minulle itselleni, vihreät ja turkoosit menevät pukinkonttiin..Mutta enpäs kerrokkaan vielä kenelle! (Uteliaat voivat käydä vakoilemassa Ravelrystä..:D)
Koko: Pinkeissä ja turkooseissa 40, vihreissä 39.
Lanka:Sandnes Garn Tove, vähän päälle kerä kutakin väriä
Puikot: 3,0mm bambusukkikset
Kommentti: Ihana lanka, ihana ohje, näitä on tulossa vielä muutamat..:D

Jatkamme sukkaosastolle..


Malli:Perussukka varpaista aloittaen
Kenelle: Rakkaalle miehelleni tilauksesta
Koko: n 41
Lanka: Regia Nation Colour, koko 50g. kerä viimeiseen metriin
Puikot: Tutut ja turvalliset 3,0mm bambusukkikset
Kommentti:Varsi jäi hieman löysäksi, ensikerralla vähennettävä useampi silmukka. Muuten kivat ja saaja tykkää!



Malli: Edelleen peruskauraa varpaista ylös
Kenelle: Mikko-veljelleni
Koko:n. 40
Lanka: OnLinen paksumpi sukkalanka, n 75g.
Puikot: 3,5mm ruusupuusukkikset
Kommentti: Toivottavasti ovat sopivat, muuten olen ihan tyytyväinen. Lanka ja väri ovat veljen itse valitsemat, väri näytti kerällä rehellisesti sanottuna kamalalta, mutta ihan nätit niistä kuitenkin tuli..

Tässä kaikki tälläerää, aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Allekirjoittanut palaa sukkatehtaalleen...

perjantai 16. marraskuuta 2007

Hej kaikki piiiiitkästä aikaa! Kyllä täällä vielä hengissä ollaan, erinäiset asiat, eikä vähäisimpänä oma aikaansaamattomuus, ovat siirtäneet bloggausta toistuvasti..Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Myös koulu ja työt ovat rajoittaneet tehokkaasti ajankäyttöä, mutta koska tykkään molemmista juuri nyt kovasti, niin ei pidä valittaa.

Neulomuksiakin olen saanut ihan mukavasti valmiiksi, osa menee joululahjoiksi, joten niitä esittelen vasta joulun jälkeen, ettei yllätykset mene pilalle. Minun täytyy myös pyytää anteeksi SNY:ltäni, en ole esitellyt hänen viimeisintä pakettiaan täällä. Kuvaa siitä ei ole edelleenkään, ihanat Lanet-langat jotka hän lähetti ovat jo eksyneet varatoni syövereihin, ja yksi kerä on jo muuntunut jouluyllätykseksi. Mutta SUURI kiitos jälleen kerran ihanasta paketista ystäväni, odoten innolla tämän kuun pakettiasi ja henkilöllisyytesi paljastumista.

Mutta niitä valmistuneita, tässäpä olkaa hyvät!



Malli: Moda 4/2007
Koko: 1-vuotiaan
Lanka: Novita Samos Lollipop, 200g
Puikot: 4,5 pyörö
Kenelle: Kummitytölleni 1-vuotislahjaksi
Kommentit: Erittäin onnistunut, tykkään kovin ja niin tykkäsi vastaanottajakin, tai ainakin hänen äitinsä..:)



Malli: Kiri
Lanka: Drops Alpaca, 125 g
Koko: n. 180x90cm
Puikot: Addi 3,5 pyörö
Kenelle: Minulle ihan itselleni aiemmin esitellyn alpaca-pipon kaveriksi
Kommentti: Tykkään hirmusti, malli tuttu ja turvallinen. Huivi on ihanan lämpöinen ja kaunis, mitä muuta voikaan toivoa!



Malli: Lapaseksi muunnettu Villapallon Ruska-sormikkaat
Lanka: Kaksinkertainen Drops Alpaca 100g
Puikot: 2,75 sormikaspuikot
Kenelle: Minulle Kirin ja pipon kaveriksi, nyt on koko asustesetti!
Kommentti: Näistäkin tuli ihanat ja lämpöiset, ja sain kulutettua lähes koko alpaca-varastoni näihin, koko setin jälkeen lankaa jäi n.40, harkitsen vielä rannekkeiden tai vastaavien tekemistä.



Malli: Perussukka varpaasta ylöspäin
Koko:Aikuisen S, joka on kohtuu suuri, mahtuu reilusti minun 39-koon jalkoihini
Lanka: Opalin sademetsäsarjan Tucan-väri, 50g.
Puikot: 3mm bambusukkikset
Kenelle: Toistaiseksi minulle
Kommentti: Parmmin onnistuivat kuin ensimmäinen versio, hieman isommat kuin oli tarkoitus. Nämä kävivät jo kertaalleen pesussakin, lanka pehmeni jonkunverran. Kivat perussukat.



Sukkia on valmistunut muutana muukin pari, niistä kuvat ja tiedot heti kun saan niitä kuvattua. Nyt puikoilla jouluyllätysten lisäksi ilun balleristit itselleni pinkistä Tovesta, ensimmäinen valmistunee tänään. Palailen taas asiaan kun on uutta esiteltävää, toivottavasti jo viikonloppuna!

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!